CAPE YORK, Seisia
(varoitus: sisältää Jannen kalastusdataa)
Nähtiin kaveri Cairnsin satamassa, joka mainosti Seisian laivalaituria Australian parhaaksi onkipaikaksi. Sehän pitää todentaa, kun sinnepäin menossa. Laiturin vierestä löytyi näppärästi leirintäalue, joka tarjosi leiriytymistä suoraan Torresin salmen rannalla. Vain krokotiileista varoittava kyltti erotti kämppärin paratiisista. Paikalliset originaalit onkivat aina illansuussa laiturilla.
Kaikilla on käytössä vain heittokelat, joilla elävän kalan ja lyijypainon sisältävä pyydys heitetään mereen vuorovesivirran vietäväksi. Syöttikalaa pimplataan isoäidin toimesta alkeellisella perholitkalla (6kpl perhoja miniperukkeissa), ja pikkusärjet heitetään ämpäriin odottamaan vuoroaan.
Golden Trevally-nimistä parikiloista kalaa nousi hyvää tahtia meren uumenista. Meillä vapa ja Abun Cardinal 77 varustettuna firelinen 0,41mm punotulla, 54kg vetolujuudella varustetulla siimalla vaikutti vähän yliampumiselta, eikä tärpeistä ollut tietoakaan. Tietenkin Israelilainen kaverimme Dror piteli vapaa juuri kun JYSÄHTI! Vapa meni u-kirjaimen muotoon, ja kela repesi irti vavan kiinnikkeistä. Kala ampui laiturin tolppien väliin ja siima jumittui sinne. kun lopulta saatiin sotku selväksi, ei kalasta ollut tietoakaan.
Poni sai kuitenkin ruokakalaa perheeseen seuraavana päivänä omalla heittohyrrällään, kun 1,5 kg Trevally nousi laiturille.
Itse otin isomman vavan käyttöön. 4,5m surffivavan kanssa heiluin kuin heinämies. Paikallinen 15v tyttö nappasi noin 10kg Espanjalaisen makrillin heittohyrrällä. Aika hienosti osasi väsyttää, vaikka vavasta tai jarrusta ei tietoakaan. Isoäiti meni apuun nostamaan kalaa vedestä, sillä laiturille oli noin 4m matka vedenpinnasta. Juuri, kun olivat nostamassa kalaa vedestä, tuli syvyyksistä joku 2,5m pitkä, 100-200kg painava ruma ja ruskea turska, ja yritti napata "syöttikalan" naisilta. Turskalla oli jo makrillin pyrstö jalkapallon kokoisessa kidassaan, kun kilpaveto oli kovimmillaan. Naiset voittivat, ja makrilli nousi laiturille. Turska jäi jurottamaan pintaan laiturin viereen. Tarjosin sille kaikkea, mutta ei ollut 10 kg syöttiä käsillä, niin en saanut sitä enää iskemään. Hieno kokemus nähdä sivusta kuitenkin. Ponikin aika tulessa kalastukseen, kun kerrankin kalaa sai ylöskin.
Seuraavana päivänä ajeltiin etelämmäs Portland Roads-nimiseen lahdukkaan Iron range -kansallispuistoon. Kirjan mukaan hyvä kalapaikka. Laitoin paksuimmat siimani, ja isoimmat koukut peliin. Hai kävi moikkaamassa poikien heittohyrrää rannassa, ja Trevally ja Sweet lips-nimistä ruokakalaa saatiin pataan. Sitten taas iski kuin taikaiskusta kunnon jysäri kiinni! Jarru alkoi huutaa punahehkuisena. Kiristin, ei mitää vaikutusta. Vapa vankkaa tekoa, jo vain nöyrtyi ja taipui kunnolla. Lisää jarrua. Pari sekuntia myöhemmin oli siima lopussa, ja 54kg vetolujuus ei paljoa tuntunut. Naps vaan ja sinne meni koko satsi. Tyhjä kela ja tärisevä vapa kädessä mietin, että mikä oli käynyt syöttiin tuolla tarmolla kiinni. 200 m punottua
ei riittänyt näköjään mihinkään. Katselin tarvikeliikkeessä Shimanon stella 20000 -avokelaa. Hintaa 800 ekua, mutta vastaavasti 0,41 monofiiliä menee 750m!! Ja kampi on kunnon tekoa myös.
No, ainakin tuli todettua, että kalaa täältä löytyy, jos vaan äijät ja kamat kestää. Kala vetää sen verran kovaa, että kun tärppi tulee, pitää heti huutaa kaveri pitämään kiinni, ettei lennä rantakalliolta mereen.
Tässä vaiheessa näyttää vielä ihan rauhalliselta. Hetken päästä olikin hymy naamalla ja siimat kadoksissa. Onneksi vapa pysyi kädessä.
Seisian paljon mainostettu erikoiskalalaituri. Kalaa nousi varsinkin paikallisten toimesta saavit pullolleen. Me olemme tässä vaiheessa vielä onnellisia syöttikalojen pyytäjiä.
Jeejee. Saatiin viimeinkin evästä illallispöytään. Nyt riittää pavut ja riisit.
Janne valmistaa Trevallysta herkullista illallista sademetsän sykkeessä. Poikien auto toimi hyvänä keittiönä. Ruokailun jälkeen auton lava muuttuikin poikien sängyksi. Kukaan ei olisi kovin hyvin nukkunut teltassa tässä metsässä. Krokkien ja muiden erikoisötököiden lisäksi seuduilla vilistää paljon villisikoja jotka ovat todella kookkaita. Liian kookkaita nukkutoveriksi.
Portland Roads. Rauhallinen pikkukylä itärannikolla. Saatiin paikalliselta hepulta syöttikalaa ja eikun rannalle heittelemään hyrrää ilta-aurinkoon.
Aina ei ollut ihan vahvaa fiilistä kumpaan suuntaan pitäisi mennä ja välillä meinasi usko loppua perille pääsemisestä. Tässä vaiheessa oli jo muutama rengasrikko ohitettu ja saatiin ukkoskuuro niskaan. Tiet alkoivat tulvia puolessa tunnissa. Muita ihmisiä ei juuri näkynyt ja teiden kunnosta tai sateen jatkumisesta ei ollut tietoja. JEE.
Janne kaupustelee paikallisten kanssa Ostereita. Tämä on juuri niitä tarinoita jossa masu tulee kipeäksi. Ei tullut.
Matkan varrelle osui muutama putous joihin saattoi mennä huuhtelemaan pölyjä niskasta.
Seisian camping. Taisimme olla ainoita asiakkaita joten suihkuun ei ollut jonoa. Sammakoiden kanssa saa kyllä aina keskustella suihkun käyttövuoroista.
