HYVÄÄ JOULUA

Byron Bay, New South Wales

H Y V Ä Ä J O U L U A !

M E R R Y C H R I S T M A S!

G O D J U L !

F E L I Z N A V I D A D!

B O N A D A L !

F E L I Z N A T A L !

S E L A M A T N A T A L!

E G U B E R R I O N!

F R Ö H L I C H E W E I C H N A C H T E N!

MATKASEURAN KERA KOHTI ETELÄÄ

Juha lensi meidän seuraksi Cairnsiin josta aloitimme tiivin (kolme toveria etupenkillä) matkan kohti surffirantoja. Nyt riitti rokotiilit sekä ilkeät meduusat. Hinku meren aalloille alkoi olla jo kohtuullisen suurikokoinen. Juhan viimeiset päivät kymmenen kuukauden reisulla alkoivat myös vedellä viimoisiaan, mutta onneksi saimme vielä yhteisen ajan järjestymään. Viikko oli varattu yhteistä aikaa ja siinä ennätimmekin tehdä vähän kaikenmoista.

Ensimmäinen stoppimme oli sukelluskohde Townsvillen tuntumassa. S/s Yongala niminen satametrinen laivanhylky odotteli meitä 28 metrin syvyydessä. Tätä kyseistä kohdetta on kehuttu Australian upeimmaksi hylyksi (näkyvyys, laivan yksityiskohdat sekä kalat). Päätimme siis ottaa selvää ja niinpä olimme valmiit kärsimään kolmen tunnin venematkan maailman myrskyisimmillä vesillä. Paatti ei ollut suurikokoinen ja mukavasta rodeosta saimmekin nauttia ennen kun pääsimme itse asiaan. Huono olo ei vielä siinä vaiheessa tullut kenellekään...edes minulle!

Kaksi sukellusta hylylle sai silmät lautasen kokoisiksi ja sydämen pamppailemaan. Hylky on kasvanut täyteen korallia ja vetänyt puoleensa kaikkea mahdollista merielämää. Kilpikonnia, merikäärmeitä, jättiläisturskia ja miljoona muuta värikästä kalaa. Karvat pystyyn nostattava kokemus oli myös nähdä iso "Bull shark" lipumassa pohjassa rauhallisesti meistä poispäin. Huu!

Merisairaudelta välttyi lopuksi vain janne. Vene keinui paikallaan ollessammekin kuin vuoristoradassa ja tauko sukellusten välillä oli kohtalokas. Onneksi veneen mahtava miehistö sai houkuteltua meidät takaisin mereen ja olo parani välittömästi. Matkalla takasin minä sain kammottavan päänsäryn ja kiemurtelin koko kotimatkan toivoen että olisimme jo perillä. Olo ei
parantunut mantereelle päästyämme ja pojat alkoivat huolestua. Minä makasin raatona auton vieressä kun muut kummastelivat mitä oli tapahtunut. Sukeltajan taudista ei voinut olla kyse koska sukellukset hoidettiin asiallisesti eikä liian syvälle menty. Lopulta totesimme että olin luultavasti saanut miedon pakokaasu-myrkytyksen istuessani veneen takaosassa. Siinä menikin pari päivää toipuessa auton takaosassa kun pojat painoivat kaasua etupenkillä.

Siitä seurauksena pääsimme Sunshine coastille ja takaisin Noosaan. Surffilaudat kaivettiin katolta ja minulle vuokraamosta. Aallot ovat olleet pieniä mutta sopivia harjoitteluun. Pienimuotoisten pähkäilyjen ja kokeilujen jälkeen päädyimme ostamaan minulle oman laudan ja sitä onkin uiteltu aalloilla. Lauta tuntuu todella hyvältä joten ahkera harjoittelu voi alkaa.

Joulukin lähestyy ja tarkoitus olisi keretä Sydneyn alapuolelle jannen sukulaisten tykö. Ei varmaan ole lanttulaatikkoa tai mummin perunalaatikkoa tiedossa mutta ehkäpä jotain muuta sitten korvikkeeksi. Kalaan olisi tarkoitus mennä ja nyt en puhu pilkkimisestä :) Surffirantoja kuulemma löytyy myös seutuvilta.

Uuden vuoden jälkeen suuntaammekin sitten nokkamme taas kohti Tasmaniaa ja Matin ja Maijan häitä! Häät pidetään farmilla jonka jälkeen tarkoitus on kierrellä Tasmaniaa. Kaikesta tästä taas lisää kun matka jatkuu. Toivottavasti saatte lunta suomeen jouluksi! Nyt pari halia kaikille ja muutama kuva. taa taa.

Janne herättelee aamulla varhain (liian varhain) didgeridoollaan. Niinkuin hyvin tiedämme niin surffille pitää herätä ajoissa ja melomassa pitäisi olla viimeistään kuudelta. Mun ilme kertokoon loput.

Juha nököttää kalliolla. Mukava ja viileä uimapaikka matkan varrelta. Pahoittelen ettei kuvassa näy kunnolla Juhan hienosa surffitukkaa josta on kehittynyt kymmenessä kuukaudessa ihan hieno takajee!

Tekstiviestiä tärisee. Taidetaan Juhaa odotella innokkaasti kotiin. Eikä ihme! Mukavaa matkaa Juha! Oli kiva reissata sun seurassa.

Ötökkä. Pituus n. 7cm. Tulee ihan uutta perspekstiiviä ötökkäkulttuuriin. Make, en pyydystänyt tätä sulle tuliaisiksi...



Ilta-aurinkoja Noosassa. Pelikaaneilla on iso suu!

ONKIJUTTUJA JA MUITA TARINOITA CAPE YORKISTA

CAPE YORK, Seisia
(varoitus: sisältää Jannen kalastusdataa)

Nähtiin kaveri Cairnsin satamassa, joka mainosti Seisian laivalaituria Australian parhaaksi onkipaikaksi. Sehän pitää todentaa, kun sinnepäin menossa. Laiturin vierestä löytyi näppärästi leirintäalue, joka tarjosi leiriytymistä suoraan Torresin salmen rannalla. Vain krokotiileista varoittava kyltti erotti kämppärin paratiisista. Paikalliset originaalit onkivat aina illansuussa laiturilla.
Kaikilla on käytössä vain heittokelat, joilla elävän kalan ja lyijypainon sisältävä pyydys heitetään mereen vuorovesivirran vietäväksi. Syöttikalaa pimplataan isoäidin toimesta alkeellisella perholitkalla (6kpl perhoja miniperukkeissa), ja pikkusärjet heitetään ämpäriin odottamaan vuoroaan.

Golden Trevally-nimistä parikiloista kalaa nousi hyvää tahtia meren uumenista. Meillä vapa ja Abun Cardinal 77 varustettuna firelinen 0,41mm punotulla, 54kg vetolujuudella varustetulla siimalla vaikutti vähän yliampumiselta, eikä tärpeistä ollut tietoakaan. Tietenkin Israelilainen kaverimme Dror piteli vapaa juuri kun JYSÄHTI! Vapa meni u-kirjaimen muotoon, ja kela repesi irti vavan kiinnikkeistä. Kala ampui laiturin tolppien väliin ja siima jumittui sinne. kun lopulta saatiin sotku selväksi, ei kalasta ollut tietoakaan.

Poni sai kuitenkin ruokakalaa perheeseen seuraavana päivänä omalla heittohyrrällään, kun 1,5 kg Trevally nousi laiturille.

Itse otin isomman vavan käyttöön. 4,5m surffivavan kanssa heiluin kuin heinämies. Paikallinen 15v tyttö nappasi noin 10kg Espanjalaisen makrillin heittohyrrällä. Aika hienosti osasi väsyttää, vaikka vavasta tai jarrusta ei tietoakaan. Isoäiti meni apuun nostamaan kalaa vedestä, sillä laiturille oli noin 4m matka vedenpinnasta. Juuri, kun olivat nostamassa kalaa vedestä, tuli syvyyksistä joku 2,5m pitkä, 100-200kg painava ruma ja ruskea turska, ja yritti napata "syöttikalan" naisilta. Turskalla oli jo makrillin pyrstö jalkapallon kokoisessa kidassaan, kun kilpaveto oli kovimmillaan. Naiset voittivat, ja makrilli nousi laiturille. Turska jäi jurottamaan pintaan laiturin viereen. Tarjosin sille kaikkea, mutta ei ollut 10 kg syöttiä käsillä, niin en saanut sitä enää iskemään. Hieno kokemus nähdä sivusta kuitenkin. Ponikin aika tulessa kalastukseen, kun kerrankin kalaa sai ylöskin.

Seuraavana päivänä ajeltiin etelämmäs Portland Roads-nimiseen lahdukkaan Iron range -kansallispuistoon. Kirjan mukaan hyvä kalapaikka. Laitoin paksuimmat siimani, ja isoimmat koukut peliin. Hai kävi moikkaamassa poikien heittohyrrää rannassa, ja Trevally ja Sweet lips-nimistä ruokakalaa saatiin pataan. Sitten taas iski kuin taikaiskusta kunnon jysäri kiinni! Jarru alkoi huutaa punahehkuisena. Kiristin, ei mitää vaikutusta. Vapa vankkaa tekoa, jo vain nöyrtyi ja taipui kunnolla. Lisää jarrua. Pari sekuntia myöhemmin oli siima lopussa, ja 54kg vetolujuus ei paljoa tuntunut. Naps vaan ja sinne meni koko satsi. Tyhjä kela ja tärisevä vapa kädessä mietin, että mikä oli käynyt syöttiin tuolla tarmolla kiinni. 200 m punottua
ei riittänyt näköjään mihinkään. Katselin tarvikeliikkeessä Shimanon stella 20000 -avokelaa. Hintaa 800 ekua, mutta vastaavasti 0,41 monofiiliä menee 750m!! Ja kampi on kunnon tekoa myös.

No, ainakin tuli todettua, että kalaa täältä löytyy, jos vaan äijät ja kamat kestää. Kala vetää sen verran kovaa, että kun tärppi tulee, pitää heti huutaa kaveri pitämään kiinni, ettei lennä rantakalliolta mereen.


Tässä vaiheessa näyttää vielä ihan rauhalliselta. Hetken päästä olikin hymy naamalla ja siimat kadoksissa. Onneksi vapa pysyi kädessä.






Seisian paljon mainostettu erikoiskalalaituri. Kalaa nousi varsinkin paikallisten toimesta saavit pullolleen. Me olemme tässä vaiheessa vielä onnellisia syöttikalojen pyytäjiä.


Jeejee. Saatiin viimeinkin evästä illallispöytään. Nyt riittää pavut ja riisit.



Janne valmistaa Trevallysta herkullista illallista sademetsän sykkeessä. Poikien auto toimi hyvänä keittiönä. Ruokailun jälkeen auton lava muuttuikin poikien sängyksi. Kukaan ei olisi kovin hyvin nukkunut teltassa tässä metsässä. Krokkien ja muiden erikoisötököiden lisäksi seuduilla vilistää paljon villisikoja jotka ovat todella kookkaita. Liian kookkaita nukkutoveriksi.


Portland Roads. Rauhallinen pikkukylä itärannikolla. Saatiin paikalliselta hepulta syöttikalaa ja eikun rannalle heittelemään hyrrää ilta-aurinkoon.


Aina ei ollut ihan vahvaa fiilistä kumpaan suuntaan pitäisi mennä ja välillä meinasi usko loppua perille pääsemisestä. Tässä vaiheessa oli jo muutama rengasrikko ohitettu ja saatiin ukkoskuuro niskaan. Tiet alkoivat tulvia puolessa tunnissa. Muita ihmisiä ei juuri näkynyt ja teiden kunnosta tai sateen jatkumisesta ei ollut tietoja. JEE.


Janne kaupustelee paikallisten kanssa Ostereita. Tämä on juuri niitä tarinoita jossa masu tulee kipeäksi. Ei tullut.


Matkan varrelle osui muutama putous joihin saattoi mennä huuhtelemaan pölyjä niskasta.


Seisian camping. Taisimme olla ainoita asiakkaita joten suihkuun ei ollut jonoa. Sammakoiden kanssa saa kyllä aina keskustella suihkun käyttövuoroista.

PINNAN ALLA

Cairns, Great Barrier Reef

Tässähän kävi sitten lopulta niin hyvin, että kotiuduttuamme off-road kiertueelta, eksyimme keskustelemaan sukelluskouluttajan kanssa. Pienen pohdinnan ja kevyen meditoinnin jälkeen olimme jo luokkahuoneessa hikoilemassa oppikirjojen kanssa. Kaksi päivää vierähti opiskellessa ja harjoitellessa altaassa. Sitten koepaperi nenun eteen ja oltiinkin valmiita lähtemään laivalle. Kolme seuraavaa päivää oltiinkin merellä ja sukellettiin kahdeksan sukellusta. Suoritimme ensin "Open water"-lupakirjan, jonka jälkeen suoritimme vielä "adventure diver" -lupakirjan johon sisältyi yösukellus ja syväsukellus 30 metriin. Nyt me ollaan sitten reippaita PADI-sukeltajia ja suunnitellaan jo mihin pulahdettaisiin seuraavaksi. Reissu sai siis vähän lisäkäänteitä.

Kurssi meni mukavasti vaikka välillä oli ihan jännääkin. Janne ei tykännyt siitä vaiheesta kun maski piti ottaa useaan otteesen pois naamalta 12 metrin syvyydessä. Minä taas lunttasin pari laskutoimitusta jannen koepaperista..hups. Kuitenkin kaikista metkuista selvittiin kunnialla.

Pinnan alla tavattiin muun muassa kilpikonnia, haita, meduusoita, rauskuja ja ainakin tuhatjakuusisataa erilaista ja väristä kalaa. Nemokin löytyi! Otettiin kamera mukaan yhdelle sukellukselle ja tässä muutamia tuloksia. Kuvaaminen oli niin kivaa että melkein unohdin että on myös hyvä tarkkailla esimerkiksi hapen määrää ja suuntaa välillä. Oho. Onneksi Janne supernavigaattorina kiskoi mua aina oikeisiin suuntiin kun minä pyörin kameran kanssa kun pahempikin japanilainen turisti. voi ei.